lauantai 17. tammikuuta 2015

Dieettiviikkoja täynnä kahden verran!

Aika menee nopeasti! 
Oon ollut dieetillä jo kaksi viikkoa! Motivaatio kerran jo karkasi, mutta palasi takaisin, kun puntari ja mittari näytti pientä elonmerkkiä miinuksen suuntaan :)

Helppoa tämä ei ole ollut. Dieetti on ollut yhtä suunnittelua päivästä toiseen, nälkäkin on kerennyt tulemaan useampaan otteeseen vähäisten hiilihydraattien ansiosta. Muutaman kerran päivästä on loppunut tunnit kesken, joten usein iltapala on jäänyt syömättä (vaikkei saisi). Mutta kohta on puolivälin aika ja tankkauspäivä lähestyy!
Itselläni tankkauspäivä ei mene niinkuin ohje kertoo. Ystäväni Kouvolasta saapuu Jyväskylään, joten täytyyhän siinä kuppi jos toinenkin alkoholipitoista juomaa nauttia. Pyrin kuitenkin syömään viikonlopun ajan terveellisesti sekä monipuolisesti; myötäillen edes jonkin verran ohjetta! Tankkauspäivähän on ainoastaan sunnuntai.


Unohdin viime viikolla kirjoittaa päivityspostauksen, koskien mittojani. Noh, ihan hyvä vain etten kirjoittanut mitään, koska senttejä eikä edes grammoja ollut lähtenyt. Mutta koska nyt on edes vähän, voin kirjoittaa:


Mitat 17.1.2015

Vyötärö: 85cm (-5cm)
Lantio: 114cm (-0,5cm)
Rinnanympärys: 97cm (ei muutosta)
Reisi: oik. 67cm vas. 67cm (-3cm)
Hauis eli "käsiläskit": oik. 31cm vas. 32cm (-3cm yhteensä)


Nesteet mulla on lähtenyt kiertämään hyvin. Vatsasta on lähtenyt 3-4cm pois ja paino on jo -3kg ! Tuntuu hemmetin hyvältä, vaikka mistään kohtaan ei ole paljoa lähtenyt pois. Olo ei edes tunnu kevyemmältä, vaikka useat sanovat toista. Enkä ole edes virkeämpi! :D

Ehkä se tästä! Perjaatteessa nyt kiloja on lähtenyt 1,5kg viikkoa kohden. Jos tätä menoa jatkuisi niin pudottaisin 9kg tämän dieetin aikana, joka ois aivan helvetin hyvä aloitus painonpudotukselle! Toki enemmänkin saa lähteä :) Tietenkin kun salilla käy samaan aikaan, niin väkisin sitä lihastakin tulee enemmän. Dieetin alussa olisi varmaan pitänyt ostaa kehonkoostumusmittaus sekä uusia se dieetin jälkeen, niin tietäisi onko mitään tapahtunut oikeasti. 




Liikkumattahan tässä ei olla oltu, ylempi kuva on 35 minuutin treeni Personal Trainerin kanssa, varmaan oli aika tiukka setti? PT kehui mun tekniikoita vähäisestä salikokemuksesta huolimatta ja kiinnitti siihen erittäin paljon huomiota! Ainoa mistä sain miinusta, oli huono kuntotaso :D ei kai? Sen tiesin jo itsekkin.

Joku varmaan ajattelee, että olenko ostanut PT-palvelun? -Ei, en ole. Käväisin pienryhmä PT-näytetunnilla, jossa oli kaksi muuta minun lisäksi. 

Siellä PT oli tehnyt tiukan treenin, joka koostui:
- Kyykky tangolla (tanko 20kg plus päädyissä 5kg+5kg)
- Punnerrukset
- "Sumokyykky" ja pystysoutu kahvakuulalla
- Hoover-asento (tutummin lankku) 
- Askelkyykyt ja hauiskääntö käsipainoilla

Aikaa oli jokaiseen liikkeen suorittamiseen minuutti, ja sen aikana piti tehdä niin monta kuin pystyi. Aikamoinen HIIT-treeni siis. 
Tehtiin kolme kierrosta. Toisen kierroksen jälkeen itse olin aivan poikki ja olin toisella kierroksella jo tehnyt omia taukoja minuuttien sisällä. Pakko se kolmaskin oli vääntää naama irvessä! Ensimmäistä kertaa elämässäni ihan hikipisara tipahti otsalta, vaikka olen tehnyt treenit kovaa myös itsenäisesti. HIIT'issä ei kauheasti kerennyt miettimään mitään, kun taukoa jokaisen välissä oli vain alle puoli minuuttia. (Siis itsehän en normaalisti edes hikoile saunassa).


Aerobisesta en niinkään välitä, joten lenkeillä ei ole tullut käytyä, mutta tallilla ratsastaessa se onneksi hyväksiluetaan! Luojan kiitos!


Löysin itsestäni internetin syövereistä ikivanhoja kuvia, ehkä vuodelta 2008. Itkin nähdessäni ne kuvat. Mä olen haukkunut itseäni ihan super lihavaksi, vaikka olen ollut normaalipainoinen. Aina kuitenkin siellä ylärajoilla muihin nähden. Mutta kummasti sitä arvostaa itseään myöhemmin, kun näkee sen todellisuuden, mitä muut näkivät silloin.

Tässäpä näytekuva, jonka tarkkaa vuosilukua en oikeasti muista:



Painoin tässä kuvassa ehkä muistaakseni 56-57kg. Siihen olisi matkaa tasan 20 kiloa enää. Hurja määrä, eikä se onnistu ilman elämäntaparemonttia ja muiden tukea. Ihannepaino olisi tietenkin 55kg, mitä mun kuuluisi painaa pituuteni takia, max. 62kg. Onnea ja menestystä tarvitaan! 


Mutta dieetti jatkuu! Toivottavasti paino putoais vielä!

-Janna

tiistai 6. tammikuuta 2015

Kaksi päivää SuperDieettiä mennyt, mitkä fiilikset?

Kaksi päivää tosiaan tätä dieettiä on mennyt ja fiilikset on hyvät!

Ruokaa saa mättää ihan sikana, eikä nälkä kerkeä kovin tulla. Treenipäivinä varsinkaan, koska ruokavaliossa on silloin hieman enemmän syötävää, kuin lepopäivänä. Herkkujakaan ei ole mieli tehnyt. Yleensä dieetin alkaessa, mun pääkoppa sanoo heti "ei dieettiä" ja sitten oon alkanu syömään sipsiä. Tällä kertaa sitä ei toistaiseksi ole tapahtunut! Sitä odotellessa, mutta sillon olen kyllä vähän tiukempi itseäni kohtaan :)

Tänään olisi vielä iltapala syömättä, nälkäkin kyllä vähän on, koska mulla oli tänään lepopäivä (jos iltalenkkiä ei lasketa).


Iltalenkin kulutetut kalorit, hölkkäsin jopa!


Ja koska motivaatiohan on tärkein joka paikassa, niin hommasin hetki sitten uuden sykemittarin, koska sai hemmetin edullisesti (oikeesti, en edes tiennyt että näin edullisesti voi saada)! Edellisessä sykemittarissa ongelmana oli näytön selkeys, joka ei ollut kympin luokkaa. Sen sijaan tässä on. Myöskin väri on ihana piNkki, fuksia siis oikeesti! :)




Oon ollu tyytyväinen tähän. Uusi asia edelliseen verrattuna on sykealueet 1-3/4 joista en oikein sen paremmin ymmärräkkään. Muutakuin mitä ohjeessa sanottiin jokaisesta. Muuten tämä on aikalailla sama kuin edellinen :)





Tämän postauksen kirjoitus sujuu hyvin Poets Of The Fall'ia kuunnellessa. Oon tätä jo aika kauan kirjoittanut, kun laulaa välissä ja jammailee muuten vaan.


No mutta. Tänään kävin lenkillä ja koska ulkona on super kylmä (-15 astetta) niin yritin myös parhaani mukaan hölkkäillä. Eilisen HIIT-ryhmiksen jälkeen, mun jalat on mukavasti jumissa ja kipeät, joten alkuun teki tiukkaa juosta edes pienellä nopeudella. Hapenottokyky oli myöskin mulla aika alhainen pakkasesta johtuen, jotenka hölkkäsin vain lyhyitä matkoja (~200 metriä), mutta enemmän.
Oon ylpee itestäni, sillä taas mun kuntotaso on parantunut sen verran, että jaksoin hölkätä enemmän mitä aikaisemmalla kerralla. JES! Aina paranee, harmi etten tällä kertaa voi palkita itseäni syömällä herkkuja :D 




Mun tän päivän (ja eilisen) safka oli kanasalaatti, jaksoin sen syödä kyllä loppuun, hieman naamaa irvistellen toki. Toisella aterialla vedin jauhelihaa ja wokkia, joka ei ollut kauhean taiteellista kuvattavaa :)



Vettä on tänään menny kiitettävästi! Kolme litraa jopa, koskaan en ole näin paljoa juonut yhden päivän aikana. Yleensä menee noin puoli litraa päivässä.


Saan syödä iltapalaa än yy tee NYT! Päivän viimeinen ateria ja sitten käyn unille :) Huomenna käväisen vanhempieni luona, jotta äiti pääsee värjäämään hiukseni. Torstaina olisi yksi tapaaminen, joten täytyy näyttää edustavalta! Torstaina myöskin tallipäivä ja kai sitä salillekkin olis mentävä :)

-Janna-

perjantai 2. tammikuuta 2015

FitFarm ja kuuden viikon Superdieetti!

Otsikko kertoo jo vähän.

Osallistuin siis FitFarmin kautta 6 viikon Superdieetti-nettivalmennukseen
Pudotettavaa painoa on paljon, joten valmennus tulee olemaan mulle raskas sekä henkisesti että fyysisesti. Mä kuitenkin toivon, että se antaa mulle paljon energiaa ja elämänhalua, kun paino lähtee putoamaan!





Kävin tosiaan Kuntomaailmaan hommaamassa salikortin kuukaudeksi (sain 6,5 viikkoa). Liikunnan lisääminen dieettiin auttaa mulla pudottamaan painoa, koska saan pariksi tunniksi muuta mietittävää kuin ruoka. Nettivalmennuksessa oli valittavana myös SuperDieetti Simple, jossa olisi ollut pelkkä ruokavalio ja ei olisi sisältänyt liikunta- ja treeniohjeita, mutta koen paremmaksi itselleni liikunnan lisäämisen myös. Olen kuntotasoltani sykemittarini mukaan "alle keskitason", tarkoittaen sitä, että portaiden nousu puuskuttaa, joten myöskin mun kunto paranee tässä valmennuksessa.


Kirjasin vihkoon jo omia mittoja, mistä tulen pitämään kirjaa seuraavien viikkojen ajan, jotta näen kehityksen. Kerran viikossa otan uudet mitat ja kirjaan ylös. Otin myös kuvat itsestäni alusvaatteet yllä, jotta näen kuuden viikon päästä, onko mitään tapahtunut. Nähtäväksi jää, julkaisenko edes "ennen ja jälkeen"-kuvia kuuden viikon päästä, oli sen verran karmaiseva näky ettei tosikaan :D

Mitat kuitenkin julkaisen tässä ja nyt 2.1.2015 :

Vyötärö: 90cm
Lantio: 114.5cm
Rinnanympärys: 97cm
Reisi: 70cm
Hauis eli "käsiläskit": 33cm




Kävin eilen salilla pitkästä aikaa. Kokeilin Foam Rolleria ensimmäistä kertaa ja voi hyvä luoja kun tuntu hyvältä! Teki hemmetin kipeetä, mutta silti niin hyvää. Mulla on pitkään ollu jo selkä niin pahasti jumissa, etten oo saanu hengitettyä edes kunnolla (toisinsanoen oon hyperventiloinu kylläkin) ja nyt sain avattua sitä vähän tuon putken avulla!

Aivan loistava kapistus. Mutta myöskin kokemuksia kuunnellen, paikat ovat aivan hemmetin kipeinä tänään. Huomista odotellessa.

Huomenna olisi ollut tarkoitus mennä kokeilemaan Kuntomaailmaan Functional Trainingia, mutta saa nähä missä kunnossa oon. Tallipäivä huomenna muutenkin, joten luultavasti sekin riittää.


Aina täytyy ottaa SaliSelfie!

Mua jännittää ihan mielettömästi tää dieetti. Ensinnäkin vain sen takia, että en ole tottunut syömään niin paljoa, mitä dieetissä vaatii. Enkä myöskään koskaan juo vettä, kuin maksimissaan litran päivässä. Joskus on päiviä, etten juo laisinkaan vettä, vaan lasin maitoa tms. 
Joten nälkää tuskin näen, sen sijaan höntään vessassa puolen tunnin välein.

Oon kyllä todella innoissani tästä! Aion tehdä kaikkeni, että paino tippuisi edes 10kg tämän kuuden viikon aikana. Toinen puolikas jäisi omaksi tehtäväkseni, eli tavoitteenani on 20kg pudottaa.


---

Jos jollain on vinkata, mistä naiselle saisi treenipaitaa, jossa olisi snadisti pidemmät hihat kuin normaalissa naisten t-paidassa, niin ole hyvä ja kerro minulle! Pitkähihanen on vähän turhan lämmin salille, joten 3/4-hihat olisivat täydelliset.




Toivottakaa mulle onnea tähän dieettiin! Mä postailen kuulumisia ja etenemisiä kuuden viikon aikana ja julkaisen joka viikko mitat itsestäni :)

Katsojia käynyt tähän mennessä