lauantai 21. joulukuuta 2013

JOULUPONI!

Voi apua! Tänään oli huvittava tallipäivä :)
Oltiin Tuulin kanssa ottamasta toisistamme vähän joulukuvia. Poneille tonttuhatut päähän ja menoks!


Tässä minä ja Ahva :) Ahvalla oli mielenkiintoista seurattavaa jossain aivan muualla



... ja tietenkin Tuuli ja Dizzy ;) Tuulilla muikee hymy!


Muutamia hyviä kuvia tuli molemmille :) ohjaus oli kovin vaikeaa selästä käsin, joten hirveesti ei hyviä kuvia saanut :D
Moisen kuvauksen jälkeen laitettiin ponit valmiiksi ja lähdettiin maastoreissulle. Heti tallilta lähtiessä 200 metrin päässä on pieni "puro" tien poikki, siis oikeesti pieni. Sieltä se estetykki taas nous esiin ja Ahva hyppäs puolen metrin korkeudelta. Dizzy nätisti antilooppina perässä tasajalkaa yli. Köpöteltiin pitkän aikaa ennen kuin löytyi jäiden keskeltä laukkapätkä. Dizzy paineli kaukana ja Ahva yritti pysyä perässä ja laitto kaikki voimat mitkä vaan lähti! Kovaa mentiin ;) Ahvalta loppu n. 600m jälkeen kunto ja rupes hidastelee! Kyllä me sit perään päästiin jossain vaiheessa! 

Mentiin vähän oikopolkuja pitkin, Killerin maastoihin tehdään maastoesterataa, joten siellä oli louhittu hyvä ylämäki auki ja siitä pääsi näppärästi oikaisemaan. Vielä loppumatkasta kerkesi yhden laukkapätkän ottamaan, Ahvakin pääs vauhtiin ja heitti minipukin ja lähti ku tykin suusta. Taas tuli tämä "puro" hetken päästä vastaan ja sieltä estetykki Ahva jälleen hyppää korkeelta ja kovaa! huvittavaa miten voikaan olla niin pelottavaa :)
Ahva oli aivan hikinen ja märkä reissun jälkeen, jätettiin siis ponit hetkeksi sisälle fleeceloimet päällä. Käytiin kilpatallilta hakemassa Tuulin loimi, joka oli toisella sovituksessa. Sovitettiin moista Ahvalle ja kappas sille möhömahalle se oli sopiva :) Omistaja päättänee sitten ostaako vaiko ei.. ;)


Sinne se Ahva jäi tyytyväisenä mussuttamaan heinää :) omnom.


- Janna -

perjantai 29. marraskuuta 2013

Vain elämää, ei sen enempää

Hellurei ja hellät tunteet! :)

Töistä päästy ja jos ennen unia kirjottais vähän postausta!
Kiirettä on pitänyt, eikä kirjottelemaan oo ehtinyt. Töissä oltu ja sit nukuttu tai tehty muita juttuja. Tästä tulee sekavin blogi ikinä, koska kaikkee on kerrottavana.. super lyhyesti.

1) Mun duunipaikka on ollu niin mukava, että itku tulee varmaan kun sieltä joutuu pois lähtemään! Herään mielelläni uuteen duunipäivään :) Ravintola Vemmelsääri on siis paikallinen pubi täällä Jyväskylässä, Huhtasuolla. Henkilökunta osaa asiansa ja on huumorintajusia sekä rentoja tyyppejä :) 
Vaikka kaikki ajattelee usein lähiöpubeja "räkälöiksi" niin 'Vempukka' on kaukana siitä! 


'Vempukka' tiskin toiselta puolen ;)


2) Tosiaan, muutettiin reilu pari viikkoa sitten tähän uuteen asuntoon, makkarista on seinä saatu maalattua semmoisella maitokahvin värisellä, joka taittuu ehkä hitusen harmaaseen (jes!), mutta keittiölle ei olla tehty vielä mitään. Laittelen niistä kuvia sitten yhdessä, kun kaikki ollaan saatu valmiiksi.
Laatikot ollaan jo purettu ja muuten on koti valmis :) Makkariin meidän piti hankkia oikeasti harmaa seinämaali, mutta värikartta, jota saatiin käyttää....... en edes sano miten ne värit meni. Mua melkein rupes raivostuttaa, että "siihenkö tää sitten jää, ei pystytä maalaamaan seinää". Päädyttiin sitten erilaiseen mitä haluttiin, lopputulos kuitenkin hyvä :)


3) Mun vuokrahepo muutti tänään (eilen) toiseen talliin, joka on 100 metriä ylempänä, mitä edellinen talli (hurjaa!). Ahvatleja kotiutu heti ja hyvin näytti tarhakin kelpaavan. Edellisessä oli sen verran kehnot tarhat, että pohja oli huono ja siinä oli epämukava kävellä. Mutainen ja kun jäätyi, noh.... tiedätte mitä se on. Ahva rupes heti piehtaroimaan uudessa tarhassa ja vaikutti niin onnelliselta :) Mun ponilla oli tänään virtaa kun käytiin kaverin Tuulin ja Dizzyn kanssa maastossa! Mamma on niin lihava, että se ei yleensä jaksa mennä kauaa lujaa.. nyt mentiin lähemmäs 500 metriä täyttä laukkaa ja ylämäkeen. Ahva puuskutti kyllä sen verran, ettei ikänään! Mut ei se kyllä pysähtyäkkään malttanu niin senkun vaan myötäilin ja päästettiin menemään!


 Ahva vielä vanhassa tallissa, lähtö koitti maastoon! Ponilla myös uusi riimu päässä, eikö oo söpö? :)



4) Mä hain eilen uuden puhelimen! Mun edellinen puhelin kuoli jo pari päivää sitten oikeesti ihan kokonaan. Se jumitti niin pahasti, että sillä oli turha yrittää tehä mitään muuta kun laittaa whatsappin kautta viestiä ja soittaa jollekin.
Mut mä rakastan mun uutta puhelinta! <3 Vaihdoin samalla liittymän DNA:lle, koska Sonera ja heidän laskut olivat oikeesti jotain kauheeta.. tili tyhjeni samantien.
Ai haluutte tietää mun uuden puhelimen? Ei kai nyt sentään ;) ei vaan


Tässä se on! Samsung Galaxy Note 3 ja Samsung Galaxy Gear 






Kaikki varmaan ihmettelee et "mikä hitto toi rimpula tossa on?" Sain sen kaupan päälle, kun vaihdoin DNA:lle liittymän (tai kun olisi ollut asiakas ja ostanut heiltä tuon puhelimen). Älykellon arvo oli reilut 300e muistaakseni.
Se on tosiaan nimensävertoisesti älykello :) Se toimii bluetooth-yhteydellä puhelimen kanssa. Siinä on kello sääkarttoineen, askelmittari, musiikkitiedostot puhelimen kautta sekä kamera. Sillä voi myös soittaa ja vastaanottamaan puheluita, esim. autolla ajaessa se on varmasti kätevä. Puhelin kun ei mahdu käteen ja sitä ei yhdellä kädellä pysty käyttämään. Rannekellossa on siis mikki ja kaiutin, jota kautta pystyy puhumaan toiselle henkilölle :) 
Tällä hetkellä myös näkee viestit jos puhelimeen semmoinen tulee, mutta vielä ei siihen pysty vastaamaan muutakuin puhelimen kautta. Kuulemma ensi vuoden puolella on tulossa ominaisuus, jolla pystyy myös vastaamaan viesteihin rannekkeen kautta :) Toi on oikeesti superkätevä! Vaikka mäkin eka ajattelin "ei tolla tee mitään, onhan mulla puhelin", mutta oikeesti... kyllä se vaan on niin, että whatsappiinkin kun tulee viesti, saan siitä tiedon ranteeseen ja voin tarkastaa sen vaikka heti siitä, lähes huomaamatta.

Puhelimen hankin sen takia, että siinä on 13megapixelin kamera! se on super hyvä ja tarkka. Aina kun ei jaksa järkkäriä kantaa mukana, niin puhelimella tulee otettua kuvia. Siksi vaadin, että puhelimessa on väh. 8 megapixeliä. Myös sen takia, että näytön voi jakaa pariin eri osaan, voi surffailla netissä samaan aikaan kun kirjoittaa vaikka sähköpostia :) Notessa on myös ihana nahkainen takakansi! Mä diggaan tosi paljon.



Voi jukranpujut kun tuli tekstiä! Mä en malta mennä vielä nukkumaan, mutta leffan jos katsoisi.. edes hetken :) Huomenna menen vasta ilta seitsemään töihin, eli yövuoroa tiedossa! Hyvää yötä teille kaikille :) 

-Janna

lauantai 19. lokakuuta 2013

Ahva the pullaponi

Käytiin tänään Teemun kanssa aamusta tallilla. Kyllä, Teemukin tuli mukaan! Tosin se tuli vain kuvaamaan Ahvaa :) Oli ihana aurinkoinen keli <3 eikä edes ollut juurikaan kylmä, napakka tuuli, mutta se ei menoa haitannut :)

Juoksutin ponin tänään, koska tiet on jäässä, eikä ponilla ole vielä hokkeja kengissä.
Poni oli hurja! Se meni lujaa ja kalorit kulu minkä kerkes. Toki alussa löyty heinäkätkö jäiden ja lumen alta, joten tottakai pullaponin pitää syödä että jaksaa? Ei tavallinen juoksutusraippa auttanut, joten kävin hakemassa tuunatun raipan. Moiseen kun on kiinnitetty pieni muovipussi narun päähän :) Jo rupes Ahvutti liikkumaan!


Kylkiluuthan siltä melkein paistaa!! höpöhöö, rasvakerrosta se vaan on. Meitsi epätoivosena yritän juoksee perässä.


Poni meni aina Teemun luokse, jos se vaikka antais herkkuja ja päästäis pois :)

Ahva on vaan niin söpö <3

Voi juku, Ahva meni kyllä oikeesti aika lujaa. Välillä se vaan ei suostunut nostamaan laukkaa (teidän kielellä: ei suostunut juoksemaan), joten jouduin juokseen perässä raippa kädessä. Tuli itelleniki sit päivän liikunta! Pulssi oli yhessä vaiheessa varmaan 140... Kyllä siinä mulle enemmän kuuma tuli ku Ahvalle :) Mamma oli vaan nihkee, kun lopeteltiin. 20min me tuossa juostiin, minä juoksin.
Kyllä Ahva on vaan paras vuokrahepo ikinä :) Moon ihan rakastunut!

Ahva on tosiaan  Eestinhevosen ja Eestin raskaanvetohevosen risteytys. Siitä johtunee moinen masu :)
On varsonut (muistaakseni) 4 kertaa, on siis tamma. Vanhus se nykyään on! mutta silti tota virtaa vaan jostain aina löytyy... virkeä ikäisekseen. Ahva on herttanen mamma <3 Ei tekisi pahaa kärpäsellekkään.
Oon vuokrannut Ahvaa nyt pari kuukautta :) käynyt pari kertaa viikossa sitä liikuttamassa ja hoitelemassa.

Onneks se ei vihaa mua ku juoksin raippa kädessä sen perässä <3 mun rakasi rakasi se on.





Kuvat ja video @Teemu

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ruoka on hyvää ja se näkyy..

Hei taas pitkästä aikaa!

Tehtiin Tempsun kanssa vähän välipalaa muuton keskelle. Löysin helpon ja hyvän välipalareseptin, ollessani Kirjatorilla viime jouluna töissä. Sopii koko perheelle ja reseptiä voi myös muuttaa hieman oman maun mukaan.

Nämä herkut ovat Kinkku-subeja nimeltään.



Me ite tykätään tosi paljon tosta Créme Bonjour'in Yrttitarha-tuorejuustosta. Voit myös käyttää haluamaasi tuorejuustoa, kuten ruohosipuli, aurinkokuivattu tomaatti jne.
Jätetään myös toi persilja pois.
Mutta tuossa resepti, kannattaa kokeilla vaikka iltapalana! Hieman laittelen kuvia tekovaiheista.


Oikeasti tähän käytetään Pågen Oivallus! Subs -leipiä, mutta ne oli tällä kertaa loppuneet kaupasta. Päädyimme siis esipaistettuihin vehnä-sämpylöihin.


Sämpylän voit voidella myös oivariinilla (tai sillä mitä käytät). Laitettiin lämpöisen sämpylän pohjalle hieman juustoraastetta ja päälle salaatinlehtiä.



Salaattien päälle laitoimme kinkkutahnaa, joka sisältää siis tuorejuustoa, paprikaa, kurkkua ja palvikinkkua. Lisäsimme tahnaan myös hieman rouhittua mustapippuria sekä paprikajauhetta.


Lopuksi laita tomaattikuutioita, tai kirsikkatomaateista leikattuja siivuja päälle ja nauti! (Ripottele myös hieman juustoraastetta)



Oh god mikä makuelämys. Nyt nauttimaan!
Jos päädytte tekemään näitä, kertokaa mitä piditte :-)

-janna

maanantai 14. lokakuuta 2013

Liikuntapäivä

Huh! Tänään oon harrastanut niin paljon liikuntaa, että oksat pois :D Siskon kanssa mentiin aamulla puoli 10 aikaan AaltoAlvariin kuntosalille! Ei, en harrasta liikuntaa juuri ollenkaan. Oli raskasta ja voin kertoo, että olin aika hapoilla 1h15min jälkeen. Ja huomenna on paikat kipeenä.

Juoksin (kävelin) aluksi 15min juoksumatolla, kyllä mä siinä hölkkäsinkin parin minuutin verran kerrallaan ehkä kolme kertaa. Siirryin sitten tekemään käsiharjotuksia, parit liikkeet siinä tein 4kg painoilla 3x 10 toistoilla. En osaa niistä selittää sen tarkemmin kun en nimiäkään tiedä :( Sitten tein hieman 8kg kahvakuulalla heilautuksia ja kyykkyjä, myös nostelin vyötärön kohdille jne (kuva 1. mutta ilman alasmenoa)




(kuvat otettu netistä)


Oli kyllä kivaa, vaikken luultavasti oikein liikkeitä tehnytkään :) huomenna se nähdään oonko tehny jotain! Lihakset varmasti kipeenä.

Tänään kävin myös tallilla ratsastamassa Ahvan. Kaverini Miko tuli mukaan, lenkkeili vieressä. Ahva oli taas ihan höhlä. Säikky kaikkea mahdollista, mm. omaa varjoaan. Heitti ensimmäisen pukin mun aikana(?!?). Se oli omituista, koska rouva on jo sen verran vanha ja tukeva etten olis uskonut moiseen. Liekkö johtui ilosta tai kankeudesta. Noh, sitten kun Ahvutti vähän lämpeni niin laukkakin maistui ja sit mentiin lujaa :)
Hih, tallillehan mentiin pyörällä! Eli 3km suuntaansa (6km yhteensä jos et osannut laskea). Tallille tultaessa pihaan tuli naapuritallin Tuuli ja Dizzy! Pitkästä aikaa niitäkin näkee :)




no voi saatana....

Pirteä olo, vaikka olenkin aivan väsy kaikesta touhottamisesta! Palelee aivan mielettömästi; pörrösukat jalassa, lämmintä kaakaota ja lämpöpeitto <3 rakkautta, näin minä aion viettää talvipäivät! Tuolla ulkona alkaa olemaan jo kylmä, tuulee hirmuisesti ja aurinko ei lämmitä :(

Nyt taidan mennä suihkun kautta nukkumaan! kyllä, mua väsyttää niin paljon, että voisin vaikka nukahtaakin.

-janna

perjantai 11. lokakuuta 2013

Keep Calm and Smile

Hei taas!

Pääsin tänään vasta kirjoittelemaan. Eilen menin tallille puoli kuuden aikaan liikuttamaan Ahvan. Käytiin Pexin kanssa vauhdin täyteinen maastolenkki, tulin sieltä vasta kahdeksan maissa ja olin ihan rättipoikkiväsy. Söin ja menin nukkumaan, olin siis jo yhdeksän jälkeen unilla.

NOH MUTTA TÄNÄÄN.... Käytiin Teemun kanssa kuvailemassa tuolla ihanassa syksyisessä maisemassa. Ihania värejä tähän aikaan vuodesta ja niin kaunista! <3







Hippoksen Köyhälammella tosiaan oltiin, oli kylmä ja tuuli paljon. Kuvia tuli jonkun verran, aika oli hieman kortilla, joten täytyy mennä paremmalla ajalla kuvailemaan :)
Mutta siellä oli paljon sorsia :-) Höpöjä olivat, luulivat että heitin pullaa, kun heittelin lehtiä ilmaan.


(mä heittelin vähä lehtiä ilmaan, ilme kruunaa kaiken :))

(oli niitä paljon enemmän ku nää 6)



 Otettiinhan me murustakin pari kuvaa, sekä meistä <3




  (pusipusi)


Mä en nyt keksi enempää järkevää kirjotettavaa :) tää saa riittää!
 Huomenna menen taas tallille ratsastamaan, katotaan jos sais siitä konista pari kuvaa, jos joku vaikka suostuis vähän pitää Ahvasta kiinni!

xoxo -janna

Katsojia käynyt tähän mennessä