tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 sekä uudenvuodenlupaukset

HEIPÄ HEI!
En taaskaan ole kirjotellut sitten lokakuun. Aiheita ei oikein ole, eikä myöskään innostusta.

Tällä hetkellä olen aivan järkyttävässä flunssassa, eikä uni tule tähän aikaan yöstä, joten päätimpä rustata yhden kirjoituksen puhelimen välityksellä.

Tässäkään välissä ei ole ihmeempiä tapahtunut.
Teemun kanssa tuli marraskuussa 2 vuotta täyteen (missä välissä kaksi vuotta meni?). 
Kävin myöskin joulukuussa siskoni valmistujaisissa.
Sisko valmistui Tampereen OKL:stä keväällä luokanopettajaksi ja nyt talvella kasvatustieteiden maisteriksi (tai näin tämän olen käsittänyt).




Joulukin oli välissä ja pukki toi miellyttäviä lahjoja :) Ehdottomat suosikit olivat Electroluxin 2in1 ergorapido rikkaimuri sekä 4kpl Villeroy&Bochin New Wave suorakulmaisia lautasia. Myöskin Guessin kaulakoru oli erittäin mieleinen.


Siskon maisterijuhliin lähdössä :)


Mitä vuosi 2014 on pitänyt sisällään?
-Hemmetisti epäonnistumisia
-Töiden alkua ja loppua
-Jäätelön syöntiä
-Itkua ja hampaiden kiristelyä
-Lihomista :)
-Kuntosalilla käymistä sekä -kortin irtisanomisen
-Iloa sekä pettymystä

Toisinsanoen, tämä vuosi on ollut osaltani noin 75% paskaa :) Joten käännetäämpä uusi sivu ja parannetaan tapoja ja yritetään enemmän.




Mitä uudenvuodenlupauksia uskallan sanoa julkisesti?
Niin, siinäpä askarruttava kysymys. Vaikka kohdallani luovuttaminen on kolmas nimeni.

Lähdetäämpä vaikka siitä, että...

•Painoa on pakko pudottaa. Muuten mun elämisestä ei tule mitään, terveys karisee ja imuroin niitä vain perästäni. Olen hirveän väsynyt, kun en ulkoile, syön herkkuja enemmän mitä oikeaa ruokaa (tässä vaiheessa moni varmaan jo oksentaa ja huutaa kirosanoja huoneessaan). 
Lenkillä olen yrittänyt käydä, mutta harmillisesti se on vain 20-30% osana painonpudotuksessa.
Tavoitetta en uskalla laittaa, mutta ainakin se 10 kiloa on pudotettava, että ollaan edes tyydyttävän puolella.

•Siivoan jälkeni mahdollisimman usein. Mulla on tapana jättää mm. likaiset astiat pöydälle. Onnekseni mies korjaa astiat tiskikoneeseen, mutta sitä varmaan napostaa jo aika paljon, kun passitan sitä muutenkin tekemään kaikkea. Olen äärettömän laiska nykyään, johtuen mm. väsymyksestä, joka johtuu liikunnanpuutteesta. *huokaus*


Mä en enempää uskalla asettaa itselleni lupauksia. Luovutan todella helposti, joten pienikin muutos on jo hyvästä mulle! 

Mitäpä muut ovat päättäneet luvata itselleen?
Onko siellä karkkilakkoa? Lähimmäisten muistamista? Roskien viemistä useammin ulos?

Älkää luovuttako heti, vaikka alkuun saattaa jokin asia tuntua mahdottomalta ja vieraalta. Lopputulos on yleensä aina mahtava!


Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Katsojia käynyt tähän mennessä