torstai 16. lokakuuta 2014

Onni potkaisee kerrankin minua myös!

Ai vitsit, en oo nyt super pitkään aikaan päässyt kirjoittamaan mitään! Tai olisinhan päässyt, mutta teksti tulee jos on tullakseen, ei ole ollut aihetta nyt kirjoitella mistään. 

MUTTA NYT ON!

Voi jukra, tässä taannoin viime viikolla oli Instagramissa kilpailu eräällä Personal Trainerilla, jota seuraan (Ihanan virkeä ja iloinen Monna!). Piti treenikuvaan merkitä #tagit ja tämän nimimerkki sekä seurata hänen uutta profiiliaan. Minäpä tägäsin innoissani, sillä arvonnassa oli palkintona 50€ tuotepaketti!

Kilpailuun pääsi osallistumaan 100 ensimmäistä seuraajaa ja tägääjää. Kilpailu siis loppui alle tunnissa. 
Ensimmäistä kertaa elämässäni taisin voittaa kilpailun! Olin ihan into piukeena ja en saanut sanaa suustani :) Lähetin sähköpostia Monnalle ja kerroin yhteystietoni, jotta saisi paketin lähtemään. 

Voitin tällä kuvalla kilpailun, jee!



Eilenhän se paketti oli sitten saapunut Jyväskylään! Olin Tampereella reissussa, joten pääsin sen hakemaan vasta tänään. En olisi malttanut odottaa kotiin saakka, pakettihan oli aivan super söpö! (Muumeja ^^). Painoa oli 1,6kg ja ihmettelin suuresti mitä siellä voi olla. Ei nimittäin ollut harmainta aavistustakaan!

Pitihän siitä tietenkin ottaa kuva ennen avaamista.









Avasin paketin ja kissaakin kiinnosti, kirjaimellisesti. Typykkä halusi viedä pari paketin sisältöä mukanaan, ja melkein yksi pääsikin matkaan.


Sittempä kerron tarkemmin mitä paketissa oli! Epäilen syvästi, että paketin arvo on enemmän kuin 50€, sillä paketista löytyi mm. ripsien hoitoaine.  Mutta.... minullehan kelpaa!




Revitalash Advanced

Vitsit mikä yllätys! Tämä pinkki paketti, josta osa tuotosta menee myös rintasyöpätutkimukseen. Oon aina haaveillut tällaisesta. Koskaan en tällaisia ole ostanut, sillä tyhjentävät kukkaroa melkoisesti. En ole myöskään kokeillut ikinä, joten sain loistavan tilaisuuden ehkäpä rakastua tuotteeseen! Paketin paras yllätys!  

Lukaiskaa ja ihastukaa! Mä aion kokeilla heti tänään!


Pientä mukavaa härpäkettä! Uutena taidan kokeilla ensimmäistä kertaa puhdistussientä!

Ihanaa saada klipsipinnejä ja tuommoisia puhdistussieniä! Tulee tarpeeseen. Pienillä kuminauhoilla saa helposti pienemmät letit vaikkapa kiinni, Tuntuu aina, että normaali ponkkari on liian iso. Toivottavasti nuo ei paukahda heti poikki jos vähän venyttää :) Ja toivottavasti kaikki ei ole hävinneet heti kuukauden sisällä... meillä kun on tuo pieni-iso kissariiviö talossa!



Geelishotti, body lotion sekä silmille tarkoitettu "en tiedä nimeä" maski!

*Geelishotit olivat mulle ihan uusi juttu. En ole ikinä kuullutkaan ja piti ihan Googlettaa, mikä tämä tuote on. 

Arctic Warriorsin  nettisivuilla lukee tuotteesta näin:

"Tällä shotilla saat vastustuskykyä paremmaksi!
Ota Puolustaja-geelishotti avuksesi esimerkiksi kun* kurkkusi on kipeä tai tunnet flunssan oireita* olet syönyt antibiootti- tai muun lääkekuurin* ajat pitkää matkaa autolla* kärsit eturauhasvaivoista"
Mielenkiintoista, täytyypä kokeilla ja ihmetellä! Tuotteessa on käytetty nokkosta sekä väinönputkea. Kuullostaa pahemman luokan yrttipommilta! Flunssa lähtee hetkessä.

* Myöskin aivan uusi juttu oli tuo "maski", jolle en tiedä nimeä. Pakkauksessa luki, että laitetaan pakkaseen tai muuhun kylmään paikkaan viilentymään. Laitetaan sitten silmille.
Äitiltäni kuulin, että auttaisi mm. silmien turvotukseen. 
Ihan käypä ajatus ja saattaa toimiakkin! Mulla harvemmin on silmät turvoksissa tai muuten ihmeellisiä silmäpusseja. Yleensä huonosti nukutun yön jälkeen, mulla on vain vielä enemmän tummat silmänaluset. Ken tietää, auttaisiko niihin? Ehkä, se selviää kokeilemalla!
Toki jos sinulla on kokemusta tuommoisesta maskista, kerro mulle sun kokemus! Kuuntelen mielelläni arvioita :)

*Beyoncén Body Lotion tuoksui aivan mahtavalle! Tulen käyttämään suihkun jälkeen, enemmän tai vähemmän. Yleensä mulla on jääneet kaapin pohjalle hetken käytön jälkeen body lotionit, koska en ikinä muista niitä käyttää vaikka olisi näkyvilläkin. Nyt täytyy opetella!

Berryfect'in kuitu- ja ravintojauhe sekä Lakritsijuurijauhetta!
Olipa tämäkin positiivinen yllätys! Pääsee kokeilemaan aivan uusia tuotteita. Molemmat tuotteet sopivat esim. leivontaan. Karpalon paketissa lukee, että sopii käytettäväksi smootieihin, puuroihin, rahkoihin jne. Varmasti kokeilen! Annostuksesta en ole ihan varma, joten varmaankin mennään maun mukaan? 
Smoothien reseptiin laitettiin 3tl tuota jauhetta, eli noin 3dl annokseen tuon verran.

Kerroin miehelleni, että sain lakritsijuurijauhetta, niin tokaisi heti "oijoijj!". Selkeästi hän ymmärsi tämän tarkoituksen enemmän kuin minä, ehkä sitä sitten saatetaan käyttää enemmän Teemun leivoksissa.


Evoke-energiahedelmämehu
Näin jälkeenpäin huomasin tietenkin, etten ottanut jääkaapista kahta vitamiinimehua, jotka sain myös paketin mukana. Eivätkä siis ole seuraavassa ryhmäkuvassakaan mukana, mutta lisäämpä toisen myös mukaan.

En ole vielä maistanut kyseistä juomaa, mutta uskon, että on hyvää! Säästän näitä vielä ainakin huomiseen, ellen ota illalla maistiaista. Kyseinen juoma sisältää vitamiineja, erilaisia mineraaleja sekä proteiinia!

Juoma sisältää vain 140kcal (330ml) ja proteiinia 10g (330ml). 
*hetken mietiskelyn jälkeen* Pakko kai nuo juomat on korkattava ja maistettava!

Mun lemppari on tuo Tropical fruits! Proteiini maistuu, mutta ei ole semmoista "jauhoisen" ja karkean makuista, kuin esimerkiksi oikeat proteiinijuomat. Tämä on todella hyvä! Virkistävä ja raikas! Kannattaa kokeilla ;)
Tässä kaikki tuotteet! Mukavasti tulee tämä kuvateksti tähän alemmaksi, sillä kopioin kuvan instagram-profiilistani. Tässä sattui olemaan valkoiset reunat sekä ylä- että alapuolella. Anteeksi!

Toinen ryhmäkuva, jossa juomatkin mukana! Hemmetti kun jätin jääkaappiin ne viilentymään.

Oli suuri yllätys paketin sisältö! Tykkään hirmuisesti ja kiitokset Monnalle, että sain olla ensimmäinen voittaja!


Ihanaa päivänjatkoa ja mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! <3
Pukekaa lämpimästi, ulkona on jo kylmä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Katsojia käynyt tähän mennessä